Siirry sisältöön
Turun seudun joukkoliikenne

Föli on helppo ilmastoteko

Valitsemalla joukkoliikenteen voit pienentää hiilijalanjälkeäsi helposti. 

Liikenne on merkittävä ilmaston lämpenemistä aiheuttavien kasvihuonekaasujen lähde: se tuottaa noin viidesosan (Avautuu uudessa välilehdessä) kaikista hiilidioksidipäästöistä Suomessa – Turussa liikenteen osuus on hieman tätäkin suurempi. Henkilökohtaista hiilijalanjälkeä voi kuitenkin pienentää helposti kulkemalla henkilöauton sijaan Fölillä. 

Joukkoliikenne on jo lähtökohtaisesti ilmastoystävällinen kulkutapa ja ympäristöystävällinen valinta. Kun useampi ihminen matkustaa samalla autolla, syntyy myös päästöjä vähemmän.

Föli myös lisää jatkuvasti vähäpäästöisten sähköbussien määrää liikenteessä. Tällä hetkellä Föli-liikenteessä on 70 sähköbussia, joilla ajetaan vuosittain noin 6 miljoonaa kilometriä. Sähköbussien ansiosta hiilidioksidipäästöjä säästyy vuosittain noin 7600 tonnia. Tänä vuonna sähköbussien määrä kasvaa edelleen.

Näppärästi ja ilmastoystävällisesti

Haluamme tehdä ilmastoystävällisestä liikkumisesta mahdollisimman helppoa. Siksi olemme tuoneet busseihimme esimerkiksi lähimaksumahdollisuuden (Avautuu uudessa välilehdessä). Puhelimeen ladattavasta Föli-sovelluksesta (Avautuu uudessa välilehdessä) löydät hetkessä juuri sinulle sopivimmat bussivuorot, reitit ja ohjeet, ja voit myös ostaa matkalipun puhelimeesi. Työnantajat voivat tarjota Fölin matkakortteja myös työsuhde-etuna (Avautuu uudessa välilehdessä), ja kannustaa ilmastoystävälliseen liikkumiseen.