Siirry sisältöön
Turun seudun joukkoliikenne
kuvituskuva, pysäkillä

Matkustajamäärärajoituksen vaikutukset Fölin liikenteeseen

uutiset

|

Aikataulumuutokset

|

Tiedote

|

Uudistukset

|

24.3.2021

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on rajoittanut joukkoliikenteen suurinta sallittua matkustajamäärää puoleen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Rajoitus on voimassa 25.3.–23.4.2021. Sillä pyritään estämään koronavirusepidemian leviäminen. Rajoitus koskee kaikkea Fölin liikennettä, kuitenkin sillä poikkeuksella, että arkipäivisin rajoitus ei koske vuonna 2008 syntyneitä ja sitä nuorempia matkustajia.

Ikäraja muuttuu yläkoulujen palatessa lähiopetukseen maanantaina 12.4. Jatkossa rajoitus ei koske  vuonna 2005 syntyneitä ja sitä nuorempia matkustajia, joten myös yläkoululaiset otetaan aina bussin kyytiin.

Rajoituksen vaikutukset Fölin matkustajille ovat vähäiset. Koronaviruspandemian myötä matkustajia on busseissa hyvin vähän, matkustajamäärä on noin 40-45 % normaalia pienempi. Fölin 3400 päivittäisestä vuorosta alle yhteen prosenttiin nousee matkustajia koko matkan aikana enemmän kuin puolet auton enimmäismatkustajamäärästä. Näilläkin vuoroilla matkustajia jää myös pois matkan varrella, joten matkustajamäärää joudutaan rajoittamaan vain muutamalla vuorolla päivittäin.

Normaalissa kaupunkibussissa rekisteröityjä matkustajapaikkoja on vähintään 90. Enimmillään paikkoja voi olla jopa 130, ja vähimmilläänkin yli 65. Suuri osa auton matkustajapaikoista on rekisteröityjä seisomapaikkoja. Rajoitus ei siis tarkoita, että vain joka toinen istumapaikka saa olla käytössä. Käytännössä bussissa saa olla rajoitusten voimassa ollessa matkustajia suunnilleen yhtä paljon, kuin bussissa on istumapaikkoja.

Föli järjestää liikenteeseen ylimääräisiä linja-autoja niille vuoroille, joilla on ollut eniten matkustajia. Busseissa on pääsääntöisesti hyvin tilaa, mutta päätöksen lyhyestä varoitusajasta ja matkustajamäärien vaihteluista johtuen on kuitenkin mahdollista, että matkustajaa ei voida rajoituksen vuoksi ottaa kyytiin. Vuoroja pyritään ajamaan mahdollisuuksien mukaan kahdella linja-autolla, jos vuoroilla on ollut paljon matkustajia edellisinä päivinä. 

Vältä ruuhkavuorot ja käytä kasvomaskia

Turvaväliä muihin matkustajiin kannattaa pitää aina kun se on mahdollista: pysäkillä, bussiin noustessa ja mahdollisuuksien mukaan bussin sisätiloissa. Pääsääntöisesti ruuhkaisinta on aamuisin klo 7–8:30 Turun keskustan suuntaan sekä iltapäivisin klo 13–16:30 keskustasta poispäin kulkevissa busseissa. Jos mahdollista, matkustaminen kannattaa ajoittaa näiden ruuhka-aikojen ulkopuolelle.

Jokaisen yli 12-vuotiaan matkustajan tulee 15.3.2021 alkaen käyttää kasvomaskia Fölin liikenteessä matkustaessaan, jos maskin käytölle ei ole terveydellistä estettä. Myös kuljettajamme käyttävät maskia mahdollisuuksien mukaan, kuitenkin terveys ja liikenneturvallisuus huomioiden.

Busseissa on tarjolla käsidesiä. Joukkoliikenteessä tulee matkustaa vain terveenä.

Käteismaksu kelpaa busseissa, mutta Föli suosittelee välttämään sitä. Matkan voi maksaa matkakortilla, pankki- ja luottokortin lähimaksulla tai Föli-sovelluksesta ostetulla lipulla. Kertalipun voi ostaa myös Fölin lippuautomaateista.

Tietoa lisävuoroista löydät erillisestä uutisesta. Seuraa myös muita koronavirukseen liittyviä ohjeitamme osoitteessa foli.fi/korona.

Usein kysyttyjä kysymyksiä matkustajamäärärajoituksista

Kuka on määrännyt rajoitukset ja miksi?

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on päättänyt rajoittaa väliaikaisesti matkustajamäärää puoleen suurimmasta matkustajamäärästä, joka on sallittua ottaa bussin kyytiin. Rajoitus on voimassa 25.3.2021–23.4.2021. Matkustajamäärää rajoitetaan koronatartuntojen hillitsemiseksi Varsinais-Suomessa.

Miten rajoituksia valvotaan?

Kuljettajat arvioivat matkustajamääriä silmämääräisesti. Myös Seudullisen joukkoliikenteen tarkastajat seuraavat matkustajarajoitusten noudattamista.

Kuinka monta matkustajaa bussissa saa olla?

Bussissa voi olla matkustajapaikkoja noin 65-130 kpl. Normaalissa kaupunkibussissa matkustajapaikkoja on vähintään 90. Suuri osa bussin matkustajapaikoista on seisomapaikkoja. Rajoitusten voimassa ollessa matkustajia saa olla bussissa korkeintaan puolet tästä määrästä eli suunnilleen yhtä paljon kuin bussissa on istumapaikkoja. Rajoitus ei siis tarkoita sitä, että vain joka toinen istumapaikka saa olla käytössä.

Jos samalta pysäkiltä tulee monta matkustajaa, miten valitaan, ketkä pääsevät kyytiin?

Jos pysäkillä on useampia matkustajia, kaikki pyritään ottamaan kyytiin. Vaikka bussi olisi rajoitusten mukaisesti täynnä, vuonna 2005 syntyneet ja sitä nuoremmat otetaan kyytiin aina arkipäivinä.

Onko Föli lisäämässä ylimääräisiä bussivuoroja reiteille?

Föli pyrkii järjestämään liikenteeseen ylimääräisiä linja-autoja niille vuoroille, joilla on ollut eniten matkustajia. Päätöksen nopeasta varoitusajasta, ja matkustajamäärien vaihtelujen takia, on kuitenkin mahdollista, että matkustajaa ei voida rajoituksen vuoksi ottaa kyytiin. Vuoroja pyritään ajamaan mahdollisuuksien mukaan kahdella linja-autolla, jos vuoroilla on ollut paljon matkustajia edellisinä päivinä.

Mistä tiedän millä vuoroilla on toinen auto?

Lisävuorojen ajantasainen listaus löytyy osoitteesta foli.fi/korona. Ylimääräiset bussit liikkuvat eri vuoroilla sen mukaan, miten vuoroilla on ollut matkustajia edellisinä päivinä.

Koskeeko rajoitus kaikkea Fölin liikennettä?

Kyllä koskee. Rajoitus ei kuitenkaan arkipäivisin koske vuonna 2005 syntyneitä tai sitä nuorempia matkustajia. Rajoituspäätös ei saa estää kenenkään oikeutta lakisääteisiin palveluihin eikä se saa estää virkamiestä tai viranhaltijaa hoitamasta virkatehtäviään.

Pitääkö lapsen todistaa ikänsä bussiin noustessa?

Kuljettaja arvioi lapsen iän silmämääräisesti. Lapsella yleisesti tulisi olla jokin henkilötodistus mukana, esimerkiksi Kela-kortti, jolla todistaa myös normaalitilanteessa ikänsä. Iän voi joutua todistamaan esimerkiksi matkalippua ostaessa.

Onko bussit viikonloppuisin kovin täynnä?

Lauantain ja sunnuntain matkamäärät ovat olleet keväällä 2021 hyvin alhaisia, ja lähes jokaisella vuorolla matkustajia on ollut alle puolet maksimimäärästä. Rajoitusten takia on kuitenkin mahdollista, että paikkaa ei saa bussista, jos kyytiin on noussut poikkeuksellisen paljon ihmisiä. Tämä on kuitenkin hyvin epätodennäköistä.

Miten voin luottaa, että pääsen bussin kyytiin?

Rajoituksen vaikutukset Fölin matkustajille ovat vähäiset. Koronapandemian myötä matkustajia on linja-autoissa hyvin vähän, ja Fölin 3400 päivittäisestä vuorosta alle yhteen prosenttiin nousee matkustajia koko matkan aikana enemmän kuin puolet auton enimmäismatkustajamäärästä. Koska matkustajia jää myös pois matkan varrella, on sellaisia vuoroja, joilla matkamäärää joudutaan rajoittamaan, vain muutamia päivittäin.

Busseissa on pääsääntöisesti riittävästi tilaa, ja Föli pyrkii järjestämään ylimääräisiä busseja vuoroille, joilla on eniten matkustajia. On kuitenkin mahdollista, että autossa ei ole riittävästi tilaa, jolloin tulee mahdollisuuksien mukaan käyttää vaihtoehtoisia vuoroja. Suosittelemme varaamaan matkustamiseen varmuuden vuoksi enemmän aikaa kuin yleensä ja suosimaan vuoroja ruuhka-aikojen ulkopuolella, jos se sopii omaan aikatauluun.

Koskevatko rajoitukset myös pikkubussiliikennettä?

Koskevat, mutta vuonna 2005 syntyneet ja sitä nuoremmat pääsevät kyytiin aina. Pikkubusseihin mahtuu normaalisti alle 20 henkilöä.