Mikseivät bussit noudata pysäkeillä olevia aikatauluja?
Pysäkille kannattaa aina suunnata hyvissä ajoin, sillä pysäkkien lähtöajat ovat arvioita, jotka perustuvat keskimääräisiin ajoaikoihin. On siis mahdollista, että bussi saapuu pysäkille hieman arviota aiemmin tai myöhemmin.
Aikataulumuutoksiin saattaa myös vaikuttaa: liikenneruuhkat, tietyöt, bussin tekninen vika, sääolosuhteet tai onnettomuudet.
Suosittelemme seuraamaan bussin liikkeitä reaaliaikapalveluiden avulla. Esimerkiksi reittioppaan avulla voit seurata missä bussi kulkee, kuten myös Bussit kartalla -palvelun kautta. Pysäkkien aikataulunäytöt päivittyvät myös reaaliajassa, mikäli bussi on etuajassa tai myöhässä arvioidusta aikataulustaan.
