Siirry sisältöön
Turun seudun joukkoliikenne
""

Linjoille 9 ja 60 sähköbusseja 1.7. alkaen

uutiset

|

Reittimuutokset

|

28.6.2022

Fölin linjoille 9 ja 60 saadaan käyttöön sähköbusseja, kun uuden liikennöintisopimuksen liikenne alkaa 1.7. Linjoja operoi jatkossa LS-Liikennelinjat Oy.

Samalla Vaalasta Katariinaan kulkevan linjan 9 ja Suikkilaan kulkevan linjan 60 reittejä jatketaan Vaalasta Varissuolle. Tällä parannetaan yhteyksiä Varissuon sekä Lausteen ja Skanssin välillä.

Linjojen reitti Varissuolta keskustaan on Littoistentie - Hintsa Knaapin katu - Vaalantie jatkuen vanhaa reittiä Vaalan ja Lausteen läpi. Vaalan suunnasta Varissuolle reitti on päinvastainen. Lähtö- ja päätepysäkki Varissuolla on Littoistentiellä sijaitseva pysäkki 834 Pihkalankatu.

Samaan liikennöintikohteeseen kuuluvat myös yölinja 33, koululaislinja 75 sekä työmatkalinjat 90 ja 91. Näiden linjojen liikennettä hoidetaan yhteensä 17 bussilla, joista sähköbusseja tulee olemaan noin puolet eli yhdeksän.

Sähköbussien määrä on kasvanut Fölissä viime vuosina. Uusimpien sähköbussien myötä sähköbusseja on 70 kappaletta ja niillä ajetaan päälle kolmasosa Fölin liikenteestä eli yli 6 miljoonaa kilometriä vuodessa. CO2-päästöjä säästyy vuosittain yli 7 500 tonnia.

Heinäkuun alussa tapahtuu myös muita muutoksia Fölin liikennöintisopimuksissa. LS-Liikennelinjat Oy aloittaa liikennöinnin myös Liedon pikkubussilinjoilla L8-L11 ja L13. Kaarinan sisäisiä linjoja K1-K6 alkaa puolestaan liikennöidä Liikenne Vesma Oy. Myös linjoilla 220 ja 221 alkaa uusi sopimus, mutta liikennöitsijänä jatkaa LS-Liikennelinjat Oy. Näillä linjoilla käytössä pysyvät dieselbussit.

Lisätietoa reittimuutoksesta liikennetiedotteessa. (Avautuu uudessa välilehdessä)