Siirry sisältöön
Turun seudun joukkoliikenne
""

Bussinkuljettajan työssä yhdistyy rakkaus ajamiseen ja asiakaspalveluun

uutiset

|

Osallistu ja vaikuta

|

23.09.2024

Rezhyanin kotimaassa naiset eivät voi ajaa isoja autoja, kuten bussia. Hänen unelmansa oli ryhtyä bussinkuljettajaksi ja nyt hän on yksi Föli-bussia ajavista. – Halusin näyttää esimerkkiä muille kotimaani naisille, hän sanoo hymyillen. 

Rezhyan ajoi ajokortin vuonna 2016, ja aluksi ajaminen tuntui hankalalta. Harjoittelun myötä henkilöauton ajamisesta tuli arkea, mutta bussinkuljettajaksi hakemista Rezhyan mietti pitkään. 

– Ajattelin, että bussin ajaminen on liian vaikeaa. Katsoin, kun bussit menivät keskustassa ruuhka-aikaan muiden autojen seassa ja mietin, pystynkö itse tuohon. Mutta kun vain uskon itseeni, niin kyllähän minä pystyn!

Fölin kuljettaja Rezhyanista tuli, koska hän tykkää ajaa ja haluaa tehdä asiakaspalvelutyötä. Tässä työssä yhdistyvät molemmat puolet täydellisesti.

– Kotimaassani Irakissa naiset eivät voi ajaa isoa autoa. Halusin olla ensimmäinen irakilainen nainen, joka tekee sen täällä Turussa. Jokainen uusi työ on aluksi vähän hankalaa, kun pitää opetella uusia juttuja. Mutta kun opit ne, työ on ihan helppoa. Haluan esimerkilläni avata ovia ja kannustaa muita naisia, Rezhyan sanoo.

Joka päivä iloisella asenteella

Rezhyan kävi ensin kuljettajakoulutuksen, ja sen jälkeen oli työhön perehdytyksen aika. Uudet kuljettajat opettelevat aina vanhemman kollegan tuella muun muassa reitit ja työn arjen. Kun perehdytys oli ohi, oli aika ajaa ensimmäinen vuoro itsenäisesti.

– Minua jännitti se tosi paljon. Pyysin varmuuden vuoksi ohjaajani puhelinnumeron, että voin soittaa hänelle, jos minulle tulee ongelmia. Mutta kaikki meni hyvin jo ensimmäisenä päivänä, Rezhyan sanoo hymyillen. 

Rezhyanin mielestä kuljettajan ammatissa tärkeintä on turvallisuus. Vaikka linjan aikataulu painaisi päälle, pitää ajaa rauhallisesti.

– Tärkeintä on pitää mieli rauhallisena ja olla tarkkana. Kaikki asiakkaat ovat tyytyväisiä, kun pääsevät mukavasti perille. Minua vähän stressaa se, että en aina ymmärrä, mitä asiakas kysyy tai osaa vastata, onko jokin osoite reittini varrella, sillä en osaa vielä täydellisesti suomea tai tunne kaikkia osoitteita. Mutta opin joka päivä lisää ja työkavereilta voin aina kysyä apua – he ovat ihanan avuliaita.

Rezhyan on saanut asiakkailta kiitosta ajotavastaan ja iloisesta asenteestaan.

– Kun asiakkaat astuvat kyytiin, hymyilen aina heille. On tärkeää aloittaa päivä iloisesti, silloin siitä tulee hyvä päivä, hän sanoo. 

Uuden elämän alku

Kun Rezhyan aloitti työt Fölin kuljettajana muutama kuukausi sitten hän sai heti vakituisen työsopimuksen. Hän ajaa pelkästään aamuvuoroja, koska se sopii parhaiten yksinhuoltajan arkeen. 

Hän nauttii siitä, että aamulla lapset menevät kouluun ja itse saa mennä töihin, vaikkakin aamuvuorot alkavatkin niin aikaisin, että lapset vielä nukkuvat.

– Voin sanoa, että minulle syntyi ihan uusi elämä Suomessa. Kun mieheni kuoli, jäin yksinhuoltajaksi. Tulin Suomeen, mutta en osannut kieltä eikä minulla ollut kotia. En olisi silloin uskonut, että nyt olen tässä. Olen saanut niin paljon apua, josta olen hyvin kiitollinen, ja nyt elän uutta elämää, Rezhyan iloitsee. 

Katso Rezhyanin ajatuksia työstään videolta.  (Avautuu uudessa välilehdessä)

Katso eteenpäin – tule Föliin kuljettajaksi

Kiinnostaako työ kuljettajana? Föli tarvitsee sinua – tarvitsemme vuoteen 2025 mennessä yli sata uutta kuljettajaa! 

Lue lisää kuljettajan työstä, koulutuksista ja työnantajista osoitteesta föli.fi/kuljettajaksi.  (Avautuu uudessa välilehdessä)