Siirry sisältöön
Turun seudun joukkoliikenne

Uudistimme pysäkkiaikataulut

uutiset

|

7.5.2020

Poikkeuksellisesta koronavirustilanteesta huolimatta Turun seudun joukkoliikenne Föli jatkaa palveluidensa kehittämistä. Uudet pysäkkiaikataulut kertovat entistä täsmällisempää tietoa pysäkin kautta kulkevista linjoista.

Näkyvimpänä muutoksena on se, että katospysäkeillä oleva aikataulu- ja muu informaatio on koottu yhdeksi julisteeksi. Julisteen kartta on uudistettu ja näyttää nyt samalta kuin Fölin reittioppaan (Avautuu uudessa välilehdessä) käyttämä kartta. Kartta kuvaa kunkin pysäkin lähialuetta ja näyttää muun muassa läheisiltä pysäkeiltä kulkevat linjat, mikä helpottaa bussin vaihtamista. Vieressä oleva pienempi koko alueen kartta kertoo, missä päin Föli-aluetta pysäkki sijaitsee.

Uutena elementtinä pysäkkiaikatauluissa on niin kutsuttu pysäkkipuu, joka esittää kyseistä pysäkkiä käyttävien linjojen reitit. Reittiviiva haarautuu sitä mukaa kun linjojen reitit erkanevat myöhemmillä pysäkeillä.

Itse aikatauluihin on samalla tehty lukemista helpottavia parannuksia. Kaikkien linjojen arvioidut ohitusajat löytyvät nyt samasta aikataulusta. Lisäksi rivejä on yhdistetty, mikäli ohitusajat ovat samat peräkkäisinä tunteina. Myös aikataulujen ulkoasussa etusijalla on luettavuus, vaikka värimaailmaan on tuotu lisää tunnistettavaa fölinkeltaista.

Uusi pysäkkijuliste löytyy noin 400 katospysäkiltä. Myös pienemmät, A3- tai A4-kokoiset aikataulut on tuotu samantyyppiseen formaattiin. Kaikkiaan pysäkkiaikatauluja on noin tuhannella pysäkillä ympäri Föli-aluetta.

Uusista pysäkkiaikatauluista voi antaa palautetta palautepalvelun (Avautuu uudessa välilehdessä) kautta.

Image
Uusi pysäkkijuliste pysäkkikatoksessa.