Siirry sisältöön
Turun seudun joukkoliikenne

Runkolinjasto aloittaa 1.7.2025

uutiset

|

24.9.2020

Fölin runkolinjaston aloitus siirtyy vuoteen 2025. Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi asian maanantaina 21.9. talouden osavuosikatsausta käsitellessään. Alun perin linjastouudistus oli tarkoitus toteuttaa 1.7.2022 alkaen. Kolmen vuoden lykkäyksen taustalla on hankala taloustilanne. Turun kaupunki rahoittaa suurimman osan runkolinjastouudistuksesta.

Tuleva linjasto tulee perustumaan runkolinjoihin, jotka kulkevat niin tiuhaan, että pysäkille voi lähteä aikataulua katsomatta. Runkolinjat liikennöivät isoimmilta asuinalueilta Turun keskustaan – lisäksi keskustan ulkopuolelle on suunnitteilla kehälinja. Harvemmin asutuilla alueilla liikennöi täydentävää liikennettä.  Myös erikseen räätälöityjä koululais- ja palvelulinjoja tulee olemaan jatkossakin. Viimeisin suunnitelma runkolinjaston reiteistä on nähtävillä föli.fi/runkolinjasto (Avautuu uudessa välilehdessä)-sivulla.

Runkolinjaston aloitusajankohdan muuttumisen myötä on mahdollista, että jo suunniteltuihin reitteihin tehdään vielä muutoksia. Jo ennen runkolinjaston aloitusta Föli tulee toteuttamaan nykyiseen linjastoon parannuksia, jotka tähtäävät samaan kuin runkolinjasto: linjastoa selkeytetään ja bussien etenemistä nopeutetaan muun muassa liikennevaloetuuksin. Myös pysäkkien kuntoa ja matkustajainformaation laatua kehitetään.