Siirry sisältöön
Turun seudun joukkoliikenne

IKEA Raisio kannustaa asiakkaitaan ja työntekijöitään kestäviin valintoihin

uutiset

|

29.10.2018

Yritys voi ohjata työntekijöitään ja yrityksessä asioivia henkilöitä fiksun liikkumisen pariin tarjoamalla heille tietoa saatavilla olevista joukkoliikennepalveluista. Yritys voi esimerkiksi hankkia aikataulunäytön tiloihinsa. Aikataulunäyttö kertoo yritystä lähellä sijaitsevien pysäkkien seuraavat lähdöt eli niiden ohi kulkevien linjojen reaaliaikaiset ohitusajat.

Raisiossa sijaitseva IKEA haluaa kannustaa työntekijöitään ja asiakkaitaan kestäviin valintoihin. IKEA Raision tavaratalon aulassa on joukkoliikenteen käyttöä helpottavaa opastavaa materiaalia ja asiakkaille tarjotaan kuljetuspalveluita isompien ostosten kuljetusta varten.

Aikataulunäyttö kertoo bussin reaaliaikaisen saapumisajan

IKEA Raision tavaratalon aulassa on Föli-aikataulunäyttö sujuvoittamassa asiakkaiden ja henkilökunnan joukkoliikenteen käyttöä. Lisäksi aulassa on esillä pysäkkikartta, josta asiakkaat ja työntekijät voivat tarkistaa, mistä löytyy tavarataloa lähimmät pysäkit ja mitkä niiden numerot ovat. IKEA Raisio saa positiivista palautetta aikataulunäytöstä niin asiakkailta kuin henkilökunnaltakin.  Hyvää palautetta on tullut myös tavaratalon lähellä olevalle pysäkille asennetusta katoksesta, jonka alla on mukava odottaa bussia.

Aikataulunäyttö on sijoitettu IKEA Raision tavaratalon aulaan kassojen ja uloskäynnin läheisyyteen. Aikataulunäyttö näkyy myös aulassa olevaan bistro-ravintolaan, joten siinä istuskellessa voi seurata aikataulunäytöltä, koska pitää lähteä kohti pysäkkiä.

Image
IKEA

IKEA Raision tavaratalon aulassa on sekä aikataulunäyttö että pysäkkikartta helpottamassa asiakkaiden ja henkilökunnan joukkoliikenteen käyttöä. Kuva: IKEA Raisio

IKEA Raisioon pääsee helposti bussilla

IKEA Raision tavaratalon henkilökunnasta 15 - 20 % kulkee työmatkansa Fölillä. Asiakkaista tavarataloon Fölillä saapuu noin 5 %. Määrä on melko pieni, sillä moneen isompaan ostoon tarvitaan autoa. Bussilla kulkeminen on kuitenkin lisääntymässä, sillä IKEA tarjoaa kuljetuspalveluita eikä näin ollen omalla autolla saapuminen ole enää välttämätöntä.

Sininen IKEA-teipein varustettu Föli-bussi on lisännyt asiakkaiden tietoisuutta siitä, miten helposti Fölillä pääsee Turun keskustasta IKEA Raision kautta Myllyn kauppakeskukseen ja takaisin. IKEAan pääsee kätevimmin Fölin linjalla 300, mutta myös linjat 301, 302 ja 303 kulkevat tavaratalon läheltä.

Raisio kuuluu Föli-alueeseen, joten sinne suuntautuvassa joukkoliikenteessä kelpaa Fölin liput; aikuisen kertalippu maksaa 3 euroa ja lapsen kertalippu 1,50 euroa, matkakortilla matkustaminen on vielä edullisempaa. Lue lisää Fölin hinnoista: www.foli.fi/hinnasto

Image
IKEA bus

IKEA-teipein varustettu Föli-bussi on lisännyt asiakkaiden tietoisuutta siitä, että IKEA Raision tavaratalo on helposti saavutettavissa myös joukkoliikenteellä. Kuva: IKEA Raisio

Ota aikataulunäyttö käyttöön!

Yritystä lähellä sijaitsevan pysäkin tai pysäkkien seuraavat lähdöt saa nettiselaimen kautta helposti näkyviin esimerkiksi aulatelevisioon. Aikataulunäkymän käyttöönotto vaatii ainoastaan sopivan näytön sekä nettiyhteyden. Reaaliaikaisen aikataulunäkymän saa esille osoitteesta omatpysakit.foli.fi (Avautuu uudessa välilehdessä), jonka karttanäkymästä voi joko karttaa klikkaamalla tai pysäkin numeron tai nimen kirjoittamalla valita haluamansa pysäkit. Pysäkkien seuraavat ohitusaikataulut avautuvat uudelle välilehdelle. Aikataulunäytössä näkyvien rivien määrää voi rajata muuttamalla osoiteriville esim. &pagerows=4 (näyttää 4 riviä, oletus on 16 riviä).

Kysy Fölin palveluista, hae laskutusasiakkaaksi tai pyydä apua opastavan materiaalin tekoon: joukkoliikenne@turku.fi!

Lue lisää: foli.fi/yrityksille (Avautuu uudessa välilehdessä)

Lue lisää IKEAsta: www.ikea.fi  (Avautuu uudessa välilehdessä)