Siirry sisältöön
Turun seudun joukkoliikenne
""

Föllärit saapuvat Turkuun Ruisrock-viikonlopuksi

uutiset

|

Liput ja hinnat

|

Föli-fillarit

|

Uudistukset

|

7/7/2022

Turun kaupunkipyörät, eli tuttavallisemmin föllärit, palaavat odotuksen jälkeen Turun katukuvaan tulevana perjantaina 8.7. Kaupunkipyöräkausi jatkuu tänä kesänä lokakuun loppuun asti.   

Pyörät haluttiin Turkuun ennen viikonloppuna järjestettävää Ruisrock-festivaalia ja nyt viikonlopun aikana pyöriä saadaan käyttöön noin 250 kappaletta. Loput pyörät toimitetaan asemille vähitellen ensi viikon alusta alkaen. Aluksi pyörät tullaan sijoittamaan keskustan tuntumaan, mutta kaikki pyöräasemat ovat kuitenkin käytössä, eli pyörän voi palauttaa myös keskustan ulkopuolella sijaitseville asemille. Pyöriä tulee Turkuun yhteensä 700 kappaletta ja asemia yli 100, joten järjestelmä laajenee huomattavasti entisestä.  

Asemien sijainnit löytyvät Fölin reittioppaasta, Turun palvelukartasta sekä Donkey Republicin sovelluksesta. Uusi kaupunkipyöräjärjestelmä sisältää sekä telineellisiä että virtuaalisia asemia. Turun keskusta-alueella kaupunkipyörien asemaverkosto perustuu telineellisiin asemiin. Keskustan ulkopuolella asemilla ei välttämättä ole mitään fyysisiä rakenteita, vaan asemien sijainnin voi tarkistaa sovelluksesta.  

Uusi järjestelmä toimii Donkey republic -sovelluksen avulla  

Fölin kausikortit, jotka ovat voimassa vähintään 30 päivää, sisältävät fölläreiden käyttöoikeuden. Ilman Fölin kausikorttia föllärin kertamaksu on 2 euroa ja kuukausimaksu 6 euroa. Kausituote maksaa tänä kesänä 25 euroa pyöräilykaudelta, mutta tulevina vuosina kausituote tulee maksamaan 35 euroa pyöräilykauden kestäessä huhtikuun alusta lokakuun loppuun. Kaikki hinnat sisältävät kerrallaan tunnin ajoaikaa, jonka jälkeen ylimenevästä ajasta peritään lisäaikahinnaston mukainen maksu.  

Pyörät saa käyttöön Donkey Republicin mobiilisovelluksella, josta elektroninen rengaslukko avataan ja suljetaan. Sovelluksen voi ladata Apple- ja Android-puhelimiin sovelluskaupassa.  

Näin käytät fölläreitä:  

  1. Lataa Donkey Republic -sovellus puhelimeesi sovelluskaupasta ja rekisteröidy 
  2. Etsi vapaa fölläri sovelluksen avulla ja avaa pyörän Bluetooth-lukko 
  3. Nauti pyöräilystä 
  4. Palauta fölläri haluamallesi asemalle ja lopeta vuokraus sovelluksessa 

Pyöriin liittyvissä ongelmatapauksissa ota yhteyttä Donkey Republicin asiakaspalveluun, puh. +358 2 4885 8185. 
Asiakaspalvelu on avoinna arkisin klo 7–21 sekä viikonloppuisin ja pyhinä klo 10–21.  

Lisätietoa fölläreistä löydät osoitteesta föli.fi/föllärit