Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan 9.10. käsittelyyn tulevia asioita

04.10.2019 12:08

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan 9.10. käsittelyyn tulevia asioita

Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta kokoontuu keskiviikkona 9.10.2019. Kokouksessa käsitellään mm. Kuhankuonon liikenteen tuloksia sekä matkailijalippujen hinnankorotusta.

Kuhankuonolle menijöitä eniten elo- ja syyskuussa

Fölin liikenne Kuhankuonolle, Kurjenrahkan kansallispuistoon aloitettiin vuonna 2018, jolloin liikennöintiä oli koulujen kesälomakauden ajan. Tänä kesänä Kuhankuonolle liikennöitiin matkustajien toiveen mukaisesti koko kesäkauden ajan eli huhtikuusta aina syyskuun loppupuolelle saakka. Matkoja tehtiin yhteensä noin 8000, eniten elo- ja syyskuussa. Matkustajamäärä oli suhteutettuna liikennöintiaikaan samaa luokkaa kuin viime vuonna. Liikenneyhteydestä on saatu paljon positiivista palautetta. Kyseessä oli kokeilu, ja liikenteen mahdollisesta jatkosta ja vakinaistamisesta päätetään tulosten perusteella myöhemmin.

Matkailijalippujen hintoihin korotus

Lautakunnalle esitetään, että matkailijalippujen hintoja korotetaan 25.11. alkaen. 1-7 vuorokauden matkailijalippujen hintoja esitetään korotettavan yhdellä eurolla ja 14 vuorokauden lippujen hintaa kahdella eurolla. Esimerkiksi yhden vuorokauden matkailijalippu maksaa nyt 7 euroa ja korotuksen jälkeen hinta on 8 euroa. Matkailijaliput ovat nimensä mukaisesti matkailijoille tarkoitettuja, lyhytkestoisia kausituotteita.

 

Kokouksen esityslista netissä: http://ah.turku.fi/tksjlk/2019/1009012l/welcome.htm

Suosittele

Ajankohtaista

15.11.2019 08:51
Kokouksessa käsitellään mm. kaksikerrosbussikokeilun tuloksia.
15.11.2019 08:42
Föli toteutti kaksikerrosbussikokeilun 12.9. – 3.10.2019 linjoilla 6 ja 7.