Fölin vesibusseina seilaa tänä kesänä m/s Ruissalo ja m/s Jaarli

11.04.2018 12:09

Fölin vesibusseina seilaa tänä kesänä m/s Ruissalo ja m/s Jaarli

Fölin vesibussiliikenteestä päätettiin tehdä pysyvä palvelu ja se alkaa kesän 2018 osalta maanantaina 21.5.2018. Tänä vuonna vesibussiliikenne hoidetaan kahden aluksen voimin, m/s Ruissalolla ja m/s Jaarlilla. Liikenteen vuoroväli saadaan tiheämmäksi kuin viime vuonna, jolloin aluksia oli vain yksi. Kaikki vuorot ajettiin viime kesänä m/s Ruissalolla. M/s Jaarli saapuu Turkuun Mikkelistä saakka.

Vesibussi liikennöi Aurajoelta Ruissaloon ja Pikisaareen 21.5. - 2.9.2018. Lisäksi vesibussi on liikenteessä syyskuun viikonloppuina 7. - 9.9. ja 14. - 16.9.

Vesibussit ovat osa Fölin liikennettä

Tariffit ovat samat kuin bussiliikenteessäkin eli aikuisen kertalippu maksaa 3 euroa ja lapsen 1,50 euroa. Kertalipun voi ostaa vesibussista. Vesibussimatkan voi maksaa myös Fölin matkakortilla: kortilta veloitettava summa on sama kuin bussiliikenteessä. Kausikortilla voi matkustaa vesibussissa rajattomasti. Matkakorttia voi myös ladata vesibussissa. Kerta- ja arvokorteilla on normaali kahden tunnin vaihto-oikeus muuhun Föli-liikenteeseen.

Ainoa ero bussiliikenteen taksoihin on se, että polkupyörästä ei peritä lisämaksua vesibussissa.

Aikataulujen suunnittelu kesken

Vesibussiliikenteen aikataulut ja tarkka reitti pysäkkeineen ovat vielä suunnittelun alla ja ne julkaistaan mahdollisimman pian. Päivitetyt vesibussitiedot löytyvät täältä: www.foli.fi/vesibussi.

Suosittele