Föli-fillareiden POP UP -asemille uudet sijainnit

14.09.2018 13:43

Föli-fillareiden POP UP -asemille uudet sijainnit

Väliaikaiset eli POP-UP-asemat ovat normaaleja kaupunkipyöräasemia, mutta paikallaan vain lyhyen ajanjakson muutamasta päivästä kolmeen kuukauteen. Paikkaa vaihtavien asemien avulla testataan uusia sijainteja ja täydennetään kaupunkipyöräverkostoa esimerkiksi tapahtumien aikana. POP-UP -asemia on Turussa käytössä kolme kerrallaan.

Kaupunkipyöräjärjestelmän ensimmäiset väliaikaiset asemat sijaitsivat Martissa, Portsassa ja Ylioppilaskylässä. Kokeilukolmikon ensimmäinen, Merimiehenkadulla Martissa sijainnut asema poistui käytöstä heinäkuun alussa ja siirtyy Ruisrockin ajaksi festivaalireitille Kanslerintielle. Portsan Puutarhakadun väliaikaisasema puolestaan on käytössä sunnuntaihin 8.7. saakka. Ylioppilaskylän fölläriasema jatkaa vielä tutulla paikallaan ainakin 31.7.2018 saakka. 

Föllärillä festaritunnelmaan

Ruisrockin ajan 6. - 8.7.2018 festarikansa pääsee Ruissalon lähialueelle myös kaupunkipyörillä. Föllärin voi pysäköidä menomatkalla Kanslerintien päähän pystytettävälle POP UP -asemalle, joka sijaitsee parkkipaikalla Kanslerintien ja Pansiontien risteyksessä. Asema sijaitsee turvallisuussyistä ennen Pahaniemen siltaa ja bussien festivaalipysäkkejä. Aseman tunnistaa Pansiontielle näkyvistä keltaisista Föli-merkkinauhoista sekä tutusta Föli-fillarikyltistä. 

Ruisrockin pyöräparkki festivaalialueella ei ota vastaan Föli-fillareita, vaan lähin kaupunkipyöräasema sijaitsee Kanslerintiellä. 

Tavallisesta kaupunkipyöräasemasta poiketen Kanslerintien asemalla pyörät sijoitetaan Föli-fillaritolpan läheisyyteen ja lukitaan toisiinsa ketjussa. Perjantaina 6.7. klo 12 – 20 asemalla on paikalla myös fölläriopas, joka auttaa pyörien pysäköinnissä ja käyttöönotossa.

Myös Ruisrockin ajan Turussa on käytössä on 300 kaupunkipyörää ja 35 asemaa. Kaikkien Föli-fillariasemien välillä liikkuukin päivittäin tasapainotustiimi, joka kuljettaa pyöriä asemalta toiselle aamuvarhaisesta aina iltaan klo 22 saakka. Tästä huolimatta pyydämme festivaaliväkeä huomioimaan, että Ruisrockin suuren yleisömäärän vuoksi asemat saattavat ruuhkautua tai olla ajoittain tyhjiä. Erityisesti festivaalilta palaavien kannattaa tarkistaa pyörien saatavuus etukäteen Fölin reittioppaasta. Paluumatkalle suosittelemme Fölin bussilinjaa nro 8  tai Ruisrockin omaa festaribussia.

Keltaisella kansanpuistoon, sykkelillä Saaronniemeen

Toivottu lisä kaupunkipyöräverkostoon ovat heinäkuun puolivälissä toimintansa aloittavat Saaronniemen ja Ruissalon kansanpuiston fölläriasemat. Ruissalo nousi käyttäjiltä saatujen ehdotusten perusteella ylivoimaiseksi ykköskohteeksi POP UP -asemille. 

Kahden eri puolille saarta sijoitetun aseman ansiosta kaupunkilaisten on nyt mahdollista ottaa koko laaja ja luonnonkaunis Ruissalo haltuun fölläreillä. Kaupunkipyöräasemien tarkat sijainnit Ruissalossa on määritelty yhteistyössä maanomistajien ja alueella toimivien yritysten kanssa. Ruissalon asemien myötä kaupunkipyöräverkosto yhdistyy kätevästi myös kesän ajan Aurajoelta Ruissaloon liikennöivään Fölin vesibussiin!

Ruissalon kansanpuiston asema sijaitsee vesibussin päätepysäkin läheisyydessä. Saaronniemen asema pystytetään Saaronniemen leirintäalueen parkkipaikan yhteyteen. 

 

Lue lisää fölläreistä: www.foli.fi/kaupunkipyorat

 

Suosittele

Ajankohtaista

16.11.2018 09:36
21.11. kokouksessa käsitellään mm. opiskelija-alennusten myöntämisperusteiden muuttamista.
15.11.2018 15:22
Fölin linjalla 1 liikennöi kuusi kokonaan sähköllä kulkevaa bussia.
13.11.2018 12:35
Katkos vaikuttaa mm. nettilatauspalveluun, mobiililippusovellukseen ja fölläreiden käyttöönottoon.