Siirry sisältöön
Turun seudun joukkoliikenne

Fölikavereiden vinkit seniorimatkustajalle

blogi

|

22.7.2021

Fölikaverit kokosivat vinkkejä seniorimatkustajille. Näillä ohjeilla Fölissä voi matkustaa turvallisesti, vaikka kulku olisi vähän epävarmaakin. Bussin käyttöä ei kannata arkailla apuvälineidenkään kanssa, mutta esimerkiksi sujuva rollaattorin kanssa matkustaminen voi vaatia muutaman harjoitusmatkan.

Pysäkillä

Nosta käsi rohkeasti ylös, jotta kuljettaja näkee sinut. Laske käsi vasta, kun näet, että vilkku on päällä ja sinut on huomattu. Pimeän aikaan näytä bussikortin kotelopuolta – siinä on heijastin, jonka liike kuljettajan on helppo huomata.

Bussiin noustessa ja sieltä poistuessa

Pyydä kuljettajaa odottamaan, jotta ehdit istua, jos jalkasi ovat epävarmat. Nouse ylös vasta, kun bussi on pysähtynyt. Äkkijarrutuksia voi tulla. Kuljettaja odottaa kyllä, että ehdit ovelle. Älä muutenkaan seiso bussissa – äkkijarrutuksessa on vaara kaatua.

Pyydä rohkeasti kuljettajaa kallistamaan bussia. Pyydä apua, jos tuntuu, että on vaikeaa päästä bussiin tai sieltä pois.

Rollaattorin kanssa

Bussiin voi nousta keskiovesta, mutta matka täytyy maksaa etuovella. Rollaattorin voi jättää keskiovelle ja mennä maksamaan käytävää pitkin. Apua voi pyytää muilta matkustajilta tai kuljettajalta. Rollaattorin kanssa saa kulkea maksutta arkisin klo 9–12:59.

Bussin keskiosassa ei saa istua rollaattorissa, sillä sen kanssa voi kaatua äkkijarrutuksessa. Istu koko matkan ajan bussin istuimella ja nouse vasta, kun bussi on pysähtynyt.

Rollaattorin käyttöä voi harjoitella palvelulinjoilla (P1, P2 ja P3), joissa liikenteen tahti on hiljaisempi. Pyydä apua rollaattoriharjoitteluun perheeltä, ystäviltä tai fölikavereilta.

Poistuessasi paina sinistä painiketta. Se kertoo kuljettajalle, että matkustajan on vaikea liikkua. Poistu siten, että menet selkä edellä ulos bussista. Pidä kiinni ovessa olevista kahvoista ja vasta kun jalat ovat tukevasti jalkakäytävällä, ota rollaattori pois bussista. Siihen menee aikaa, mutta tärkeintä on, että pääset turvallisesti poistumaan.

Tarvitsetko apua bussin käyttämisessä?

Fölikaverit ovat vapaaehtoisia senioreita, jotka opastavat ja auttavat ikätovereita Fölin käytössä. Jos bussilla matkustaminen jännittää tai tuntuu vaikealta, voit lähteä matkalle fölikaverin kanssa. Voit kysyä fölikavereilta kaikkea Föliin liittyvää: he opastavat myös esimerkiksi sähköisten aikataulupalveluiden ja kaupunkipyörien eli fölläreiden käytössä.

Fölikaverit opastavat sinua juuri toivomassasi asiassa joukkoliikenteen käyttöön liittyen liittyen. Fölikavereiden kanssa voi tulla myös sopimaan yhteisen matkan tehtäväksi jonakin toisena päivänä. Opastus on maksutonta, mutta fölikaverin kanssa tehdyt matkat opastettava maksaa itse.

Fölikavereita voi tulla tapaamaan Turussa, Kaarinassa, Raisiossa, Naantalissa ja Liedossa. 

Lisätietoa ja tapaamisajat fölikaveritoiminnan omalla sivulla: foli.fi/kaverit (Avautuu uudessa välilehdessä)

Kahdeksan fölikaveria hymyilee rivissä